Ota yhteyttä, katsotaan miten voimme olla avuksi.

Soita klikkaamalla numeroa

background fading image

Loistavat yrityskaupat syntyivät 2POINTin avulla.

22 huhtikuun, 2020 | Aiheet: Videot, Yrityskaupat

Jääskeläisen perhe myi Hämeenlinnassa olevan sote-alan yrityksensä. Olimme apuna järjestelmässä yrityskauppaa.

Ammattilaisten neuvot olivat tarpeellisia alusta alkaen

Kun Jääskeläiset päättivät myydä yrityksensä, he pitivät alusta asti tärkeänä asiantuntija-avun hankkimista. – Toimme heti esille, että tarvitsemme juristin tai jonkun, joka auttaa meitä huomioimaan oikeat asiat, kertoo Pekka Jääskeläinen, joka on perustanut yrityksen aikanaan vaimonsa kanssa.

Pariskunnan pojat, Toni ja Timo Jääskeläinen tulivat myöhemmin mukaan yrityksen toimintaan ja omistajiksi. He ehtivät pyörittää toimintaa isänsä kanssa useita vuosia ja olivat siten mukana myös kauppaprosessissa.

Tarvitsimme apua yrityksen hinnoittelussa ja hintaneuvotteluissa sekä laki- ja sopimusteknisissä asioissa, kuvaa Toni Jääskeläinen.

Inhimillisyys ja vuorovaikutus bisneksen keskellä tärkeää

Vaikka yrityskaupat ovat tiukkaa bisnestä ja juridiikkaa, niihin liittyy valtava määrä tunteita. Pitkien kauppaprosessien aikana tunteet ehtivät vaihdella.

Veli-Matilla ja Sannalla on valtavat vuorovaikutustaidot. Arvostan sitä syvää inhimillisyyttä, mikä heidän toiminnassaan on, kuvaa Pekka Jääskeläinen.

Vaikka bisneksessä ei pitäisi olla tunteita, niin siinä nyt vaan on. Sen ymmärtäminen auttoi kaupassa ja siinä, että saimme mielestäni aivan loistavat kaupat syntymään, hän jatkaa.

Aikaa on vapautunut muuhun mielekkääseen toimintaan

Kun yrityksen myymisestä on kulunut tovi, olo on hyvä. – Kertaakaan en ole katunut, toteaa Toni Jääskeläinen. Myös Pekka kertoo olevansa huojentunut ja erittäin tyytyväinen.

Entisestä työstä on vapautunut aikaa muun muassa perheen yhteisen nahkaamon toiminnan kehittämiselle, johon nyt on ollut mahdollisuus panostaa.

Lisää yrityskaupoista.

Kokeile yritysarvolaskuriamme.

Lisää sukupolvenvaihdoksista.

Lisää verosuunnittelusta.

Palaa edelliselle sivulle