Ota yhteyttä, katsotaan miten voimme olla avuksi.

Soita klikkaamalla numeroa

Oletko ajatellut, miten yrityksesi asiat hoidetaan, jos esimerkiksi sairastut niin, ettet pysty niistä itse huolehtimaan? Tai jos niin käy jollekin yhtiökumppaneistasi. Miten saatte tehtyä tärkeät päätökset, jos yksi onkin kykenemätön päättämään?

Valtuuta luotettava henkilö huolehtimaan puolestasi yrityksen asioista

Vakavan sairastumisen ja toimintakyvyn menettämisen varalle sinun kannattaa tehdä edunvalvontavaltuutus. Sillä valtuutat jonkun toisen henkilön huolehtimaan puolestasi yrityksen asioista. Jos siis esimerkiksi sairastut vakavasti, saat sairastaa rauhassa, eikä sinun tarvitse murehtia siitä, miten yritys pyörii.

Mieti kuitenkin tarkasti, kenet valtuutat. Valitse ihminen, joka todella osaa hoitaa ne asiat, joihin olet hänet valtuuttanut ja johon luotat. Ymmärrys yritystoiminnasta ei luonnollisesti ole pahitteeksi.

Valtuutettu toimii vain niissä asioissa, joihin olet hänet valtuuttanut

Voit itse päättää valtakirjan sisällön ja määritellä, mitkä asiat annat valtuutetun vastuulle. Voit eritellä tarkasti ja yksityiskohtaisesti, mistä asioista valtuutettu voi päättää. Tai sitten voit tehdä valtuutuksen väljempänä esimerkiksi niin, että valtuutettu voi hoitaa puolestasi kaikki yritykseesi liittyvät asiat. Voit antaa sisällöltään suppean tai hyvinkin laajan valtuutuksen, tai jotain niiden väliltä.

Niin tai näin, valtuutettu ei voi toimia sellaisissa asioissa, joihin et ole itse hänelle antanut lupaa.

Valtuutettu voi toimia vain, jos et itse oikeasti kykene

Valtuutettu ei voi toimia minkä tahansa syyn vuoksi. Valtuutus ei tule voimaan vain sinun poissaolosi vuoksi tai jos esimerkiksi muutat tai matkustat ulkomaille. Syyt, jolloin valtuutettu voi toimia, on lueteltu laissa ja niitä ovat

Näidenkin syiden pitää olla niin vakavia, että olet todella menettänyt kykysi huolehtia yrityksesi asioista. Pelkkä kuume tai urheiluvamma ei siihen riitä. Niinpä sinun ei tarvitse pelätä, että valtuutettu voisi toimia milloin ja miten tahansa tai pienestäkin syystä.

Valtuutus tulee voimaan vasta, kun viranomainen sen vahvistaa

Edunvalvontavaltuutus ei tule voimaan paperin allekirjoittamisen hetkellä. Valtuutettu voi toimia puolestasi vasta, kun tilanne tulee todeksi, eli silloin, jos todellakin menetät toimintakykysi, etkä pysty huolehtimaan yrityksen asioista itse. Yleensä tähän vaaditaan myös lääkärin todistus. Lisäksi valtuutus pitää vahvistaa digi- ja väestötietovirastossa.

Jos et menetä kykyäsi huolehtia asioistasi, edunvalvontavaltuutus ei koskaan tule voimaan.

Valtuutusta ei voi käyttää ennakkoon, eikä valtuutettu ei voi itse päättää, milloin alkaa huolehtia asioistasi.

Älä siis viivästytä edunvalvontavaltuutuksen tekemistä, sillä se on sinun ja yrityksesi etua turvaava varaventtiili oman toimintakykysi heikkenemisen varalle!

Huomaa, että edunvalvontavaltuutus on asiakirja, jonka pitää täyttää sille säädetyt tarkat muotovaatimukset. Siksi se kannattaa laatia lakimiehen kanssa.

Ole yhteydessä, tehdään valtuutus yhdessä!

Osinkoverotuksen kiristyssuunnitelmiin kannattaa varautua parantamalla yrityksen nettovarallisuutta.

Nettovarallisuutta kasvattamalla isommat osingot

Osakevaihto on yksi keino nettovarallisuuden parantamiseen ja verosuunnitteluun. Osakevaihdolla muokataan yrityksen rakenne konserniksi, jossa nykyisestä liiketoimintayhtiöstä tulee tytäryhtiö. Emoyhtiö voi olla joku jo olemassa olevista yhtiöistä tai se voidaan perustaa uutena.

Tavoitteena on saada emoyhtiön nettovarallisuus suuremmaksi. Yksinkertaistetusti tämä tapahtuu hyödyntämällä liiketoimintayhtiön verotuksellista arvoa.

Kun emoyhtiön nettovarallisuus kasvaa, voit nostaa enemmän osinkoja kuin olisit saanut liiketoimintayhtiöstäsi.

Konsernirakenteen hyödyt liiketoiminnalle

Yhtiörakenteen muokkaamisen tarkoituksena on paitsi nettovarallisuuden kasvattaminen ja verosuunnittelu, myös yrityksen liiketoimintariskien hajauttaminen ja esimerkiksi henkilöstön sitouttaminen.

Erilaiset liiketoiminnat, kuten vaikkapa kuljetus ja vuokraus, hajautetaan erillisiin yhtiöihin, jolloin yhden yhtiön liiketoiminnan riski ei haittaa toista yhtiötä. Tällöin avainhenkilöt voidaan helpommin sitouttaa kehittämään vain tiettyä liiketoiminnan osa-aluetta.

Tavallista on myös yhtiöiden voittovarojen keskittäminen emoyhtiöön, jolloin se pystyy rahoittamaan konsernin muita liiketoimintoja. Lisäksi yhtiörakenteen muokkaamisella voidaan valmistella yrityksen tai sen tietyn osan myymistä.

Nettovarallisuutta voi kasvattaa monin eri tavoin

Nettovarallisuutta voidaan toki vahvistaa myös muilla keinoilla kuin osakevaihdolla, kuten tekemällä yhtiöön sijoituksia tai tarkistamalla, että yhtiön omaisuuserien arvot ovat verotuksellisesti tehokkaat.

Yritys voi esimerkiksi omistaa toisen yrityksen osakkeita, joiden arvo kirjanpidossa on matala. Jos omistettu yritys on kuitenkin tuottoisa ja sillä on vahva oma pääoma, sen arvo voidaan hyödyntää niin, että omistavan yhtiön nettovarallisuus kasvaa. Myös kiinteistöjen arvot ovat usein kirjanpidossa matalat, mutta niiden verotusarvot ovat korkeampia. Verotuksessa voidaan hyödyntää tätä korkeampaa vertailuarvoa.

Paras keino nettovarallisuuden kasvattamiseksi ja verotuksen suunnittelemiseksi valitaan yrityksesi tilanteen mukaan.

Millaiset yritykset osakevaihdosta hyötyvät?

Osakevaihto sopii

Verosuunnittelun ja nettovarallisuuden kasvattamisen keinoja on siis monia ja siitä on hyötyä erilaisissa tilanteissa oleville yrityksille.

Varaa aika maksuttomaan kartoitukseen niin suunnitellaan sinun ja yhtiösi verotus kuntoon!

Me kokeneet veroasiantuntijat, eli Sanna ja Vellu, tarjoamme sinulle selkeitä ja rakentavia ratkaisuja!